Wilma
Wilma on pilatesohjaaja, koulutettu hieroja sekä tanssija. Hän on opiskellut tanssijaksi Tampereella sekä Tukholmassa, jonka aikana hän tutustui pilatekseen. Vuodet taiteen parissa ovat olleet tärkeitä ja antoisia, nyt kuitenkin hyvinvointiala on vienyt mennessään. Wilma on valmistunut pilatesohjaajaksi Somatic Studiolta, ja sen jälkeen valmistunut myös koulutetuksi hierojaksi. Anatomia ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat aina kiinnostaneet häntä, joka näkyy myös ohjauksessa. Erityisesti pilateksessa häntä kiinnostaa yhtäaikainen kehon ja läsnäolon vahvistaminen sekä kehotietoisuuden lisääminen.
Tunneillaan hän haluaa luoda kannustavan ja iloisen ilmapiirin, jossa on tilaa oivaltamiselle ja hetkeen rauhoittumiselle. Harjoittelu on tarkkaa ja tutkivaa hauskuutta unohtamatta. Tunneilla näkyy vivahteita niin tanssin, pilateksen kuin hieronnan parista. Jokainen on tervetullut tunneille omista lähtökohdistaan ja opettajana Wilma pyrkii löytämään parhaat keinot auttaa pilateksen harjoittelussa.