Vietin viime viikon yksin Itä-Suomessa Vuonislahden kylässä, taiteiljatalossa järven rannalla kirjoittaen tulevaa kirjaani. Olosuhteet olivat enemmän kuin poeettiset. Kevään karu luonto yhdistyi pehmeään ilta-aurinkoon, järven jää sai valon määrän tuplaantumaan, kuuset loistivat auringonlaskussa vihreinä, koivut vielä pakkasesta punertavina.
Kaiken tämän keskellä oli hiljaista. Koska kevät, koska koronarajoitteet, ympäröivät kylät ja tiet täyttyivät hiljaisuudesta. Olin varsinainen lonely rider kiitäessäni sinisellä tila-autolla pitkin mäkisiä teitä. Miten vapauttavalta se tuntuikaan! Hiljaisuus metelistä, hiljaisuus ihmisistä.
Iltaisin kun istuin mökin sisällä joogamatollani, hiljaisuuden saattoi kuulla. Sitä eivät rikkoneet naapureiden äänet, eivät katutyöt, eivät risteävät ratikat ja ambulanssit. Hiljaisuus oli kuin musiikkia korville ja voitelua sielulle.
Samalla hiljaisuus voi olla myös pelottavaa. Kun mistään ei kuulu ääniä, jokainen rasahdus on varoitusmerkki. Pakene tai taistele. Jos oman mielen kanssa ei ole tottunut istumaan, päänsisäiset dialogit voivat viedä paikkoihin, joita metelin avulla on onnistunut välttelemään.
Moni kiertää hiljaiset tilat kaukaa, koska ei halua kohdata sitä kaikkea, mitä se nostaisi esiin. Aina ei myöskään ole oikea hetki sellaisille kohtaamisille.
Luova työ ja meditaatio ovat opettaneet minulle, että kaikki se, mihin hiljaisuus kuljettaa on kiinnostavaa, jos siihen pystyy suhtautua tarkkailijana. Silloinkin, kun se on kivuliasta, se on kiinnostavaa. Se voi opettaa, siitä voi kirjoittaa, sen voi maalata, se voi avata reittejä uusille ideoille.
Hiljaisuus on kuin avantouinti. Ensimmäinen upotus karmaisee, toisella kerralla lihakset ovat jo heränneet ja vilkastuneen verenkierron voi tuntea, kolmannella pulahduksella ei tunnu enää missään.
Jotta hiljaisuuden kanssa voi päästä sinuiksi, sille pitää uskaltaa altistua säännöllisen epäsäännöllisesti.
Vaikka kokonainen viikko hiljaisuudessa voi olla vaikea järjestää, hiljaisuuden kanssa voi flirttailla pienemminkin. Oma hiljaisuusviikkoni sai minut kalenteroimaan tuleville viikoille päiviä ja pidempiä aikaikkunoita, joiden ainoa tarkoitus on vaellella hiljaisuudessa. Niiden arvo selviää vasta jälkeenpäin.
Milloin sinä annoit viimeksi itsellesi hiljaisuuden lahjan?
Aurora
