Jos niinkin tylsästä asiasta kuin hampaidenpesusta on mahdollista luoda rutiini, uuden liikunta- tai meditaatioharrastuksen juurruttamisen ei luulisi olevan vaikeaa. No, moni meistä on kuitenkin elämänsä aikana huomannut, että uuden rutiinin luominen on kuin liukkaan palasaippuan pitelyä suihkussa – juuri kun luulee saavansa otteen, saippua lipsahtaa ja sinkoaa jonnekin suihkun takimmaiseen nurkkaan. Mikä uuden rutiinin luomisessa onkaan niin vaikeaa?
Tiedämme, että rutiinit ovat ihmiselle tärkeitä, koska kehomme ja mielemme on ohjelmoitu kehittymään toiston avulla. Lihakset kasvavat, kun toistamme samoja liikesarjoja. Aivojemme hermoyhteydet vahvistuvat, kun toistamme niille opettamiamme asioita.
Sohvaperunasta voi siis tulla lihaskimppu ja aivojaan voi opettaa kärsivällisemmiksi.
Arkistenkin muutosten tekeminen vie kuitenkin aikaa ja uusien tapojen ja rutiinien luomiseen kuluva aika määrittyy yksilöllisesti. Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan uuden tavan muodostuminen kestää keskimäärin 66 päivää mutta yksilöllistä vaihtelua on paljon. Kyseisen tutkimuksen osallistujien keskuudessa uuden tavan juurruttaminen vaihteli 18 päivästä aina 254 päivään. Uusia tapoja on mahdollista rutinoida osaksi arkea, mutta projekti edellyttää sekä armollisuutta että itsekuria.
Armollinen asenne mahdollistaa kestävän muutoksen
Tutkimus on osoittanut, että pitkäkestoisten muutosten saavuttaminen onnistuu sitä todennäköisemmin, mitä helpompia muutokset ovat. Huomioi ainakin nämä kaksi asiaa, kun lähdet rakentamaan uutta rutiinia:
- Helpoimmat muutokset solahtavat osaksi arkea. Uuden tavan juurtuminen on todennäkököisempää, jos sen saa nivottua osaksi arjen nykyistä rakennetta. On helpompaa aloittaa esimerkiksi meditaatio niin, että istuu aamulla viisi minuuttia sillä välin kun kahvi on keittymässä, kuin luoda arkipäiviin uusi tunnin pituinen aukko meditaatiota varten. Mieti, mihin kohtaan arkeasi uusi rutiini solahtaisi helposti?
- Himmaillen hyvä tulee. Uusista rutiineista lipsuminen on sitä helpompaa, mitä enemmän niitä yrittää tehdä kerralla. Vaikka täydelliset elämäntapamuutokset kuulostavat inspiroivilta, ne ovat vaativia ja tulokset muistuttavat jojo-dieettejä: ensin innostutaan ja sitoudutaan äärimmäisiin muutoksiin, kunnes innostus lopahtaa ja palataan takaisin entiseen. Jos kaipaa pitkäaikaista ja kestävää muutosta, yhden tavan tai rutiinin muuttaminen kerrallaan on luultavasti kestävin tie. Jos kaipaat esimerkiksi lisää hyötyliikuntaa, pidennä yhtä kävelymatkaa ja juurruta se osaksi arkea ennen kuin alat tavoittelemaan tuhansia ekstra-askelia päiväsaldoosi.
Tapas auttaa sitoutumaan siihen, mikä on itselle hyväksi
Pitkäjänteisen muutoksen saavuttaminen edellyttää armollisuutta, mutta jos armollisuus lipsahtaa tekosyiksi laistaa rutiinista päivä toisensa jälkeen, se ei enää palvele itse tavoitetta. Jotta uuden tavan muodostumiseen vaaditut ensimmäiset 66 päivää saa rullaamaan, tarvitaan tahdonvoimaa ja sitoutumista. Automaattivaihde pyörähtää käyntiin sitten, kun toistoja on tarpeeeksi.
Joogafilosofian käsite tapas kääntyy suomeksi itsekuriksi. Tapas tarkoittaa kykyä asettaa rajoja itselle ja suunnata omia tunnereaktioita ja mielihaluja hyödyllisesti. Sanskritin kielestä peräisin oleva sana viittaa tuleen ja polttamiseen – sisäiseen paloon. Tulta tarvitaan, koska se on liikkeellepaneva voima, mutta ilman itsekuria tuli leimahtelee hallitsemattomasti. Tapas tarkoittaa tulen hyödyntämistä ja muuttamista toiminnaksi, joka palvelee omaa hyvinvointia ja kehitystä.
Ratkaisevaa tapaksen viljelemisessä on nimenomaan ymmärtää, mikä palvelee omaa hyvinvointia ja kehitystä.
Usein hyödyllisintä itselle on se, mistä on suurin puute, koska keho ja mieli tarvitsevat toisilleen erilaisia voimia kehittyäkseen.
Sitoutuminen vastavoimien harjoittamiseen edellyttää nimenomaan tapasta. Stressantuntut ja ylivirittynyt ihminen tuntee helposti vetoa asioihin, jotka ylläpitävät stressiä ja ylivirittyneisyyttä, kuten äärirajoille ajavaan liikuntaan tai täydellisesti optimoituun multitaskaus-arkeen. Tällaiselle ihmiselle tapas tarkoittaisi sitoutumista johonkin vastavoimaan, esimerkiksi yin-joogaan tai pitkiin kävelyihin ilman virikkeitä. Sohvalla laiskottelua ja epäsäännöllistä arkirytmiä rakastavalle ihmiselle tapas taas voisi tarkoittaa sitoutumista kuntosaliharjoitteluun tai säännöllisiin ruoka-aikoihin.
Vastavoimaan sitoutuminen on vaikeaa ja voi nostaa pintaan sisäisen tulen – ärsytyksen ja vastustuksen – ja juuri silloin tapas on merkittävä voimavara. Se auttaa sietämään voimakasta reaktiota ja jatkamaan harjoittamista silloinkin, kun se on viimeinen asia maailmassa, mitä haluaisi tehdä.
Ei hampaidenpesukaan ole koskaan ollut se hauskin asia, mutta kun siitä on muodostunut rutiini, ei altaan äärellä seisoskelu edellytä enää monimutkaista tunnetyötä ja itsensä motivointia.
Rutiinien luominen on tapa automatisoida asioita, joita haluaa lisätä elämäänsä. Se, mille luo tilaa, kasvaa.