Hei ystävä ♡
Miten reagoisit, jos kirjoittaisimme tähän kehotuksen ottaa hetki omaa aikaa? Ehkä turhautuisit, sillä aikaa ei kertakaikkiaan ole. Kenties klisee ärsyttää. Tai se osuu ja uppoaa. Joskus taas omaa aikaa voi olla liikasikin.
Rootsin poppoossa on viime aikoina löydetty omaa aikaa eri tavoin. Viikon lomamatkalla auringossa; heräämällä aamulla treenaamaan ennen töitä ja opiskelua; lainaamalla pieniä omia hetkiä sieltä täältä kahvikuppi, teekuppi tai kirja kädessä.
Jatkuva kiire ahdistaa ja syystä. Vasta tyhjyydestä ja tylsistymisestä kukoistavat uudet ideat ja ajatukset. Aivot puhdistuvat unen aikana ja lihaskin kasvaa levossa. Positiivinen stressi on elimistölle stressiä siinä missä kielteiseksikin koettu stressi, joten ei ihme, että rauhoittuminen trendaa.
Jos seuraavaan lomaan on vielä tovi aikaa, kalenteri on täpötäynnä tai älykello huutaa punaisella, muistetaan, että vapaa-ajan ja vapaapäivien lisäksi levon hetkiä ja tilaa hengittää voi löytää myös arjen keskeltä.Jätä kuulokkeet kotiin ja nauti hiljaisuudesta ilman musiikkia, äänikirjaa tai podcastia. Sään salliessa istahda hetkeksi puiston penkille. Tuo vasen kämmen sydämelle ja oikea kämmen vatsalle. Hengitä. Kävele hieman hitaamin. Vähennä multitaskaamista.
Vaikka tuntuisi siltä, että hidastamiseen tarvitaan iso elämänmuutos, pitkä loma tai valtava budjetti, muistetaan, että usein helpoin, nopein ja ilmainen tapa hidastaa on… hidastaa. Tee se mitä muutenkin tekisit, mutta hitaammin. Samalla väistämättä jotain ei niin olennaista karsiutuu.
Löydetään alkavaan kevääseen hetkiä omaa aikaa: viikko, tunti tai minuutti. ♡
Lämpimin terveisin,
Emilia & Rootsin poppoo
Elämä on syklistä – kaikkiin ihmisiin, suhteisiin ja paikkoihin liittyy väistämättä alkuja ja loppuja. Vuodenajat vaihtuvat, tunteet tulevat ja menevät, ihmiselämä alkaa ja päättyy. Voisi siis sanoa, että jokaisella asialla ja kokemuksella on oma elinkaarensa.
Jos katsomme tarkkaan, uusia asioita kohti siirtymistä tai vanhasta pois lähtemistä tapahtuu aivan kokoajan. Muutos on luonnonlaki, jossa piilee uusiutumisen ja vapautumisen mahdollisuus.
Muutokselle ei ole kuitenkaan aina helppo myöntyä, sillä tuttu on turvallista. Monelle meistä on ominaista pyrkiä pitämään lankoja käsissään – ikään kuin kontrolloida. Toisinaan kontrolloinnin takaa voikin löytyä pelko. Tämä on täysin luonnollista, sillä harva meistä tietää tismalleen, mitä tuleva tuo tullessaan.
Mutta. Yrittäessämme jatkuvasti hallita sitä, mitä saa tai ei saa tapahtua, stressitasomme nousee. Vastustus nimittäin vie voimavarojamme ja totuus on, että emme yksinkertaisesti vain voi hallita luonnonlakeja.
Myöntyminen muutoksen virtaan
Jooga- tai meditaatioharjoitukset tuovat asioiden muuttuvan luonteen näkyväksi eri tavoin. Harjoittamalla joogaa tai meditaatiota, meillä on mahdollisuus pysähtyä, hellittää ja myöntyä muutoksen virtaan.
Meditaatiossa istuessasi saatat esimerkiksi huomata, että minne tahansa kohdistat huomiosi – hengitykseen, ääniin tai ajatuksiin – kaikki on muutoksessa. Sisäänhengitys alkaa tyhjästä, vaihtuu uloshengitykseksi ja päättyy jälleen tyhjyyteen vain alkaakseen uudestaan. Yksikään hengenveto ei ole samanlainen kuin edellinen. Äänet vaikuttavat nousevan tyhjästä, jatkuvat hetken aikaa ja katoavat tyhjyyteen jälkiä jättämättä. Ajatuksetkin tulevat ja menevät. Mikään ei ole pysyvästi yhtään mitään.
Muutokset ovat huolellisia järjestelmiä, joiden ansiosta maailma on tällainen.
Meditaatio- tai joogaharjoituksen aikana voimme antautua seuraamaan muutoksia hyväksyen ja ilman arvostelua, sen sijaan, että yrittäisimme hallita sitä, mitä saa tai ei saa tapahtua.
Jotta uusi voi alkaa
Me voimme siis oikeastaan vain asettua kokemaan ja todistamaan elämän muuttuvaa virtaa. Eräs viisas opettaja vertasi muutosta ja tietoisuutta mereen. Pinnalla on aaltoja, jatkuvaa muutosta ja samanaikaisesti syvällä meressä on olemassa tietoisuus, joka voi seurata tätä kaikkea.
Itse ajattelen, että asiat ovat juuri niinkuin niiden pitääkin olla – aina. Näen, että muutokset ovat huolellisia järjestelmiä, joiden ansiosta maailma on tällainen. Ehkä asiat todella muuttuvat ja loppuvat, jotta uudet voivat alkaa.