Lentokentän turvatarkastuksen jono matelee, sitten pysähtyy. Vilkuilen kelloani ja muita ihmisiä. Tulinko minä jotenkin tavallista myöhemmin kentälle? Olen seisonut jonossa jo kauan, minun pitäisi olla jo portilla. Mieli alkaa luoda katastrofiajatuksia siitä, miten työkeikka Ouluun peruuntuu, koska minä en ehtinyt lennolle. Miten noloa!
Jonottaessani alan ihmetellä tilannetta ääneen edessäni jonottaville miehille. Huoli kuuluu varmasti äänestäni. He nappaavat heti tilanteesta kiinni. Ottavat kontaktia henkilökuntaan, ja kun muu ei auta, he rohkaisevat minua ohittamaan koko jonon. ”Nyt meet vaan”, he sanovat, ja niin harppaan jonon ohi suoraan turvatarkastukseen. Juoksen koko matkan portille ja ehdin!
Apu kuuluu ihmissuhteisiin, ja sen pyytäminen ja saaminen on sallittua.
Jälkeenpäin mietin, että tärkeää tilanteessa ei niinkään ollut saamani neuvo, vaan tunne, mikä toisten tuesta syntyi. Koin, että muut jonottajat olivat minun puolellani. He halusivat auttaa minua. Se tuskin oli heille mikään iso juttu, mutta minulle henkinen tuki saattoi olla siinä tilanteessa ratkaiseva.
Miten tärkeää onkaan, että tiukassa paikassa haemme tukea muilta. Sama pätee niin suuremmassa kuin pienemmässäkin mittakaavassa. Joskus tsempataan kanssaihminen läpi turvatarkastuksesta, toisinaan tuetaan nuorta ylioppilaskirjoituksissa tai ystävää vakavassa sairastumisessa. Apu kuuluu ihmissuhteisiin, ja sen pyytäminen ja saaminen on sallittua.
Ei tartte auttaa – ja muita tekosyitä yksin pärjäämiselle
Suomalaisessa kulttuurissa apua tai tukea ei tyrkytetä. Muiden asioihin puuttuminen ei kuulu tapoihimme, emmekä tiedä välttämättä edes läheisten ihmisten ahdingosta. On ongelmallista, jos omista vaikeuksista välttämättä kerrota kenellekään. Tai sitten oletetaan, että ihmisten pitäisi ymmärtää puolesta sanasta.
Piilottelemme ongelmia, oli kyse sitten ruuhkavuosiarjen haasteista tai vakavista psyykkisistä ongelmista. Työpaikoilla koitetaan selviytyä lisääntyvästä työkuormasta viimeiseen saakka yksin, koska ei haluta kuormittaa muita. Vahvan pärjääjän ideaali pakottaa erilleen muista, kärsimään yksin. Tilannetta ei auta, että monet mielenterveyspalvelumme ovat ruuhkautuneet ja ihmisiä joudutaan käännyttämään kotiin.
Turvallinen ilmapiiri mahdollistaa avun pyytämisen
Joissakin yhteisöissä kannattelun ilmapiiri kuitenkin toteutuu. Tältä keväältä mieleen jäi leijonien hieno jääkiekon MM-turnaus, joka päättyi paineista huolimatta hienoon voittoon. Yksi pelaaja toisensa jälkeen kehui haastattelussa joukkueen hyvää ilmapiiriä. Edes kultamaalin tekijä ei halunnut kunniaa itselleen, vaan kehui tiimihenkeä. Joukkueen salaisuus on ilmeisesti jo vuosien ajan ollut yhteispelin korostaminen. Tuetaan toisia onnistumaan.
Kun nyt taustalla on haastavia vuosia, olemme saattaneet ajautua erilleen toisistamme. Siksi nyt jos koskaan on tärkeää ottaa ykköstavoitteeksi turvan tuominen arkeen.
Suhtaudutaan toisiimme lämmöllä ja tuetaan pienessä ja suuressa. Otetaan yhteyttä, huomataan lähellä olijat, autetaan ja kuunnellaan, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Kannatellaan toisiamme.
Miten opetella pyytämään apua?
- Näytä haavoittuvuutesi
Tunteiden näyttämistä suositellaan nykypäivänä sekä työssä, että vapaa-ajalla. Jopa pääministerimme on nähty itkevän sodan kauheuksille. Kyynelehtimään ei tarvitse ryhtyä, ellei se tunnu luontevalta, mutta voit aloittaa vain ilmaisemalla tunteesi sanoin, esimerkiksi ”tuntuupa ikävältä kun syytellään” tai ” ihan lannistuin tuosta projektin epäonnistumisesta”. Jo nämä tuovat esiin hankalia tunteita. Samalla ilmaiset, missä kohdin voisit tarvita tukea.
- Puhu, puhu ja puhu
Apua ja tukea oppii pyytämään vain harjoittelemalla. Valitse alkuun vaikka kolme ystävää tai sukulaista, joille voit kertoa jostakin hankalasta kokemuksesta. Kysy sopisiko jutella ja kerro jostakin haasteestasi. Myös työyhteisössä on hyvä olla joku turvallisen tuntuinen keskustelukumppani, jonka kanssa voi puhua työstä nousevista ongelmista. Voit myös hankkia työnohjaajan tai coachin, jos tuntuu että avauduttavaa on paljon.
- Kerro tunteista jäsennellen
Kun kerrot haasteistasi, pidä kuulija mielessä. Jos huolia patoaa pitkään, ylikuormitustilanteessa tekee mieli kaataa täyslaidallinen ensimmäiselle vastaantulijalle. Pidä mieluummin muutamia läheisiäsi tietoisina elämäntilanteestasi – hyvässä ja pahassa. Aina voi kysyä onko hyvä hetki jutella.
- Konkretisoi toiveesi
Mikäli toivot apua jossakin tietyssä asiassa, kerro siitä niin selkeästi kuin mahdollista. Ihmiset eivät tosiaan lue ajatuksia, joten he eivät välttämättä arvaa, mitä heiltä kaipaisit. Jos tarvitset vain kuuntelijaa tai vaikka halauksen, senkin voi sanoa. Älä luovuta liian pian. Jos olet ollut pitkään pärjääjä ja muiden tukija, voi kestää aikansa, ennen kuin ihmiset tajuavat, että sinäkin voit tarvita jotakin muilta.
- Auta muita
Mikäli avun vastaanottaminen on sinusta vaikeaa, kannattaa auttaa muita. Tuki ei välttämättä aina tule takaisin samoilta ihmisiltä, mutta muiden auttaminen tuo olon, että ansaitset saada myös itsellesi. Voit ajatella vaikka että karma toteutuu koko ajan. Hyvä kiertää ja sinunkin täytyy ottaa osasi.
Vieraskynä: Satu Pihlaja
Satu Pihlaja on erikoispsykologi PsL, kouluttajapsykoterapeutti ja coach, joka kouluttaa, puhuu, valmentaa ja pitää vastaanottoa coaching- ja työnohjausasiakkaille. Hän on kirjoittanut myös kaksi kirjaa: Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi (2018, Atena-kustannus) ja Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä (2021). Satu kirjoittaa Roots Journaliin psykologia-aiheisia blogipostauksia.