“Työskentelen valon enkelien opastuksessa.” Näin sanoi tarot-tulkitsija Tarot-Tuula eli Tuula Huhtala minulle muutama viikko takaperin, kun kysyin häneltä podcastissamme, mihin taroteista lukeminen perustuu. Vastaukseni oli hölmistynyt “okei”, koska ymmärsin suhtautuvani ristiriitaisesti enkeleihin ja mystiikkaan. Arkisen kokemusmaailman ylittävät tulkinnat maailmankaikkeudesta sekä kiehtovat että herättävät sisäisen kriitikkoni.
Tätä ristiriitaa pohtiessa tajusin, että ongelmani saattaa olla se, että otan mystiset perinteet liian kirjaimellisesti. Loogisessa maailmassa on helppo tottua siihen, että jos jotain todetaan, se on justiinsa niin. Jos lääkäri antaa diagnoosin, sen on oltava totta. Jos asunnon ilmoitetaan olevan 52-neliöinen, se on tasan sitä.
Jos olettaa syvemmästä tietoisuudesta kumpuavien tulkintojen toimivan samalla tavalla, menee luultavasti paarmojen purtavaksi pöheikköön.
Joku viisas on joskus sanonut, että me emme lue kirjoja vaan kirjat lukevat meitä. Kirjan sisältö kohtaa meissä sen, mihin kaipaamme elämässämme vastauksia. Siksi sama kirja voi merkitä eri ihmisille eri asioita ja sen merkitys voi muuttua myös lukijan elämäntilanteen myötä.
Sama pätee laajemminkin taiteeseen. Taideteoksille ei etukäteen määritetä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa vaan jokainen voi tulkita teoksen omista iloistaan, suruistaan ja taisteluistaan käsin. Taide antaa peilin, mitä vasten omaa elämää voi pohtia.
Yhtä oikeaa merkitystä ei siis ole.
Voisiko tätä samaa vertausta soveltaa taroteihin, astrologiaan, enkeleihin, energiahoitoihin ja muihin mystisiksi tai hihhuleiksi leimattuihin itsehoitomuotoihin? Voiko niiden ainoa tarkoitus olla lopulta herättää oma intuitiomme tai sisäinen äänemme, joka jo tietää ratkaisun kysymäämme kysymykseen?
Valmistun itse tällä viikolla ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Valmennuksen perusperiaatteet nojaavat länsimaiseen psyologiaan ja ihmiskäsitykseen, jossa ihminen nähdään oman tilanteensa parhaana asiantuntijana. Hänellä on siis avaimet oman tilanteensa ratkaisuun, ne vain pitää kaivaa esiin. Valmentajan tehtävä on käynnistää kaivinkone.
Vaikka vaihdamme perinnettä mystisestä konkreettisempaan, palaamme siihen, että yhtä valmista vastausta ei ole – paitsi se, jonka jollain tasolla jo tiedämme.
Taroteja, kuten astrologiaakin, on helppo syyttää siitä, että niiden tarjoamat merkit ratkaisun äärelle ovat usein väljästi muotoiltuja. Siksi on helppo ajatella, että ne ovat epäluotettavia. Sama merkki sopisi moneen tilanteeseen. Ehkä niin on tarkoituskin.
Kun Tuula teki minulle podcastissa tulkinnan, korteista nousi ylipappi, joka hänen mukaansa tarkoitti jonkinlaista mentoria, joka voi olla joku ulkopuolinen tai minä itse itselleni. Näinkin väljä tulkintahan voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Mutta koska olin itse miettinyt vastikään mentorin hankkimista, Tuulan luenta palautti mieleen nämä pohdinnat ja sai miettimään asiaa uudemman kerran. Kuuntelin siis lopulta itseäni, en häntä.
Kukaan ei voi sanoa toiselle ihmiselle mitä hänen pitäisi tehdä, koska kukaan ulkopuolinen ei voi täysin käsittää toisen ihmisen monimutkaista ajattelua, elämän aikana syntyneitä arpia ja tunne-elämää.
Joten oli kyseessä sitten ystävä, terapeutti, vanhempi, tarot-lukija tai shamaani, suora neuvominen on aina riskiteko.
Oman äänen äärelle opastamisessa, itsetuntemuksen vahvistamisessa, kuuntelemisessa ja yhdessä pohdiskelussa taas on vaikea nähdä mitään pahaa.
Voit kuunnella keskusteluni Tarot-Tuulan kanssa tästä ja hänen minulle tekemänsä tarot-tulkinnan taas tästä.