Olen harjoittanut joogaa nyt noin 12 vuotta. Yhä edelleen etureiteni ja lonkankoukistajani ovat kireät, ehkä koska teen joogan ohessa myös tuntikaupalla istumatyötä. Olen joutunut hyväksymään, että asanat, kuten täysi satula (supta virasana), eivät ehkä ole minulle koskaan mahdollisia. Olen myös joutunut hyväksymään, että pelkään yhä edelleen käsilläseisontaa ilman seinää, ja että lapojeni väli voisi olla aina vahvempi kuin mitä se todellisuudessa on. Nämä ovat tosiasioita minun kehostani ja minun elämäntilanteestani. Toisaalta, olen monissa asanoissa kahdentoista vuoden takaista minääni notkeampi ja vahvempi. Voin viettää pitkiä aikoja istuen risti-istunnassa tai seisten sotureissa. Lisäksi monet käsitasapainot luonnistuvat minulta vailla suuria ponnisteluja. Ehkä kyse on sitkeästä harjoittelusta, tai sitten vain oikean tekniikan löytämisestä.

Mutta mitä pidempään olen harjoitellut, sitä vähemmän minua oikeastaan kiinnostaa.

Tietyn muodon tavoittelemisen sijaan asanat näen asanat ennemminkin työkaluina. Osa asanoista rauhoittaa, osa vapauttaa selän, osa taas virkistää, tekee lisää tilaa hengitykselle tai saa kehon tuntumaan elinvoimaiselta. Mitä enemmän olen asanoita harjoittanut, sitä laajemmaksi työkalupakkini on kasvanut. Mutta jos työkalut eivät tehoa, ja mitään vaikutusta ei tapahdu, pelkkä asanaan pääseminen antaa minulle oikeastaan aika vähän.

Siksi kaikki vertailu muiden versioihin samoista asanoista on täysin merkityksetöntä.

Joogan arvo on sinun määritettävissäsi

Joogalla ei ole itseisarvoa. Pelkkä joogan harrastaminen ei nosta ketään millekään tasolle tai tee kenestäkään parempaa ihmistä. Joogan arvo sinulle on sinun päätettävissäsi. Voisi myös sanoa, että joogan arvo on yhtä kuin olotila, joka sinulla on harjoituksen jälkeen.

Joogan arvo myös muuttuu matkan aikana. Kun itse aloitin joogan, arvostin suuresti niitä syviä yöunia, jotka sain aina joogan parissa viettämieni iltojen jälkeen. Nykyisin arvostan sitä, että joogan avulla pääsen lähemmäksi itseäni ja voin sammuttaa päästäni ympäröivät äänet ja häiriöt.

Pelkkä joogan harrastaminen ei nosta ketään millekään tasolle tai tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Mutta vuosia kartutettu kokemus tuo harjoitukseen myös haasteita. Koska kehoni ja mieleni ovat oppineet, että joogamatolle mennään rauhoittumaan, ne ovat oppineet myös keinoja paeta ja löytää sieltäkin häiriötekijöitä. Siinä missä pelkkä savasana vielä joogan alkuaikoina riitti tainnuttamaan minut täysin, nykyisin vaaditaan useampi hengitysharjoitus, mantrat ja pitkä meditaatio samaan tilaan pääsemiseksi. Kehitys tuo harjoitukseen uusia tasoja mutta myös tekee aiemmin yksinkertaisista asioista haastavampia saavuttaa.

Siksi sinun rentoutumisesi harjoituksen lopussa on aivan yhtä antoisa lopputulos kuin minun rentoutumiseni kaikkien niiden meditaatioiden ja mantrojen jälkeen. Ja siksi sinun kankea asanasi on aivan yhtä hyvä harjoitus kuin naapurin notkeampi versio. Koska joogan arvo piilee siinä, mitä sinä siitä saat. Jos sinun kankea asanasi saa jännitykset purettua takareisistä ja selkärangan asettumaan paikoilleen, se riittää. Jos kaverisi tarvitsee samaan tunteeseen päästäkseen hieman syvemmän etunojan, sekin on ok. Lopputulos on lopulta sama. Molemmat löydätte asanasta sen oleellisen: yhteyden omaan kehoon ja jonkin oivalluksen kehosta.

Tasapainoa notkeuden sijaan

Moni hakeutuu joogamatolle saavuttaakseen notkeutta ja liikkuvuutta. Se on hyvä syy tulla ja sitä joogasta usein saa. Mutta tärkeämpää kuin asanoiden muoto tai kyky edes päästä niihin, on asanaharjoittelun tavoittelema tasapaino ja nöyryys. Oman kehon ja mielen rajoittuneisuuden edessä joutuu nöyrtymään itse kukin. Tervekään keho ei ole täydellinen eikä sitä tarvitse myöskään pakonomaisesti korjata. Pidemmälle matolla (ja elämässä) pääsee, kun oppii hyväksymään omat rajansa ja rajoitteensa ja työskentelemään niiden kanssa myötätuntoisesti. Krempoista voi toki päästä fyysisellä harjoittelulla eroon mutta itseään tai kehoaan ei kannata syyttä soimata epätäydellisyydestä. Mieluummin tutkii kehoa uteliaisuudella, jotta voi ymmärtää paremmin, mitkä alueet kaipaavat tasapainottamista.

Tervekään keho ei ole täydellinen eikä sitä tarvitse myöskään pakonomaisesti korjata.

Esimerkiksi, notkean ihmisen ei ehkä kannata tavoitella lisää notkeutta vain päinvastoin, pitoa ja lihasvoimaa. Lihaksikkaan ihmisen keho taas kaipaa liikkuvuutta ja joustavuutta, jota saa esimerkiksi lihaksiin ja sidekudoksiin kohdistuvista venytyksistä. Siksi jokaisen ihmisen harjoituksen tulisi näyttää hieman erilaiselta, silloinkin kun teemme samoja liikkeitä. Siksi vain sinä tiedät, minkälainen harjoitus sinulle lopulta sopii, kun opit kuuntelemaan itseäsi. Ja paras tapa oppia sitä on pitää huomio oman maton reunojen sisällä.

Kuva: Aaro Airaskorpi